OVATKO ENERGIAJUOMAT HYVÄKSI MEILLE?
Rasvamaksa on lihomisen syytä. Riski sairastua kasvaa, kun painoindeksi on yli 30, eli painoa on runsaasti liikaa. Lapsikin voi sairastua rasvamaksaan, koska lihavuus on levinnyt myös lasten keskuuteen.
Fruktoosilla ja aspartaamilla makeutetut limsat ja energiajuomat lisäävät maksan rasvoittumista. Energiajuomat sisältävät paljon kaloreita ja niissä on runsaasti kofeiinia ja juomista tulee helposti riippuvaiseksi niiden piristävän vaikutuksen vuoksi. Energiajuomat on kehitelty ja niitä kaupataan suorituskyvyn ja kestävyyden parantamiseen.
Light-juomat eivät sisällä energiaa ja kaloreita, jotka lihottaisivat. Kuitenkin on todettu, että makeutukseen käytetty aspartaami lisää maksan rasvoittumista ja vaikuttaa näin keskivartalolihavuuteen ja rasvamaksaan. Riski lisääntyy henkilön alkaessa kuluttaa näitä tuotteita yli puoli litraa päivässä.
Suositusten mukaan alle 15- vuotiaiden ei tulisi käyttää kofeiinipitoisia juomia ollenkaan.
Lapsille pienikin määrä kofeiinia voi aiheuttaa kiihtyneisyyttä ja levottomuutta.
Monet kauppiaat ovat ottaneet asian vakavasti ja lopettaneet energiajuomien myynnin liian nuorille henkilöille.
Aikuiselle ihmiselle energiajuomien käyttö on Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisten tekemien tutkimusten perusteella turvallista kohtuudella käytettynä. Vuorokausikulutuksen suositukset on mainittu pakkauksessa.
Haitallisinta energiajuomassa on kofeiini, jolle jotkut saattavat olla yliherkkiä. Se voi aiheuttaa kofeiinille herkille ihmisille sydämentykytystä, vapinaa ja verenpaineen nousua, sekä unettomuutta. Ihmisten herkkyys kofeiinille on hyvin yksilöllistä, toiset ovat herkempiä kuin toiset.
Kofeiinia löytyy muustakin kuin energiajuomista:
- Kahvikupillinen n. 100mg
- Kupillinen mustaa teetä n. 40mg
- Energiajuoma 0,33 n. 105mg
- Coca-cola 0,5l n. 65mg
- Suklaa 100g n. 38mg