VATSALIHAKSET
Onko sixpäkki hukassa? Vatsalihasten näkyminen on suosituimpia tavoitteita kuntoilun maailmassa, niin naisilla kuin miehillä. Sen saamiseksi esille on alettava hankkimaan vatsalihaksia ja lisäksi tietenkin hankkiuduttava vatsassa olevasta rasvasta eroon. Vatsalihaksiin pitäisi saada paksuutta, jotta ne näkyisivät kunnolla. Rutistusliikkeet ovat hyviä perustreeniliikkeitä.
Vatsalihasliikkeitä on monenlaisia ja niissä voi käyttää lisäpainoja tehon lisäämiseksi. Myös keskivartalon ja syvien vatsalihasten treenaus auttaa tulosten syntymisessä. Tärkeää on myös, että tekee liikkeen oikein. Liikettä tehdessä lihasta supistetaan ja sen pitäisi tehdyn liikesarjan jälkeen tuntua lihaksissa. Jos liikkeen tekee väärin, jaksaa tehdä kohtuuttomia määriä toistoja, eikä se tunnu raskaalta. Vatsalihaksia olisi hyvä treenata noin kaksi kertaa viikossa.Myös keskivartalon treenaus vahvistaa syviä vatsalihaksia sekä luonnollisesti keskivartalon lihaksia. Yleensä treenattu keskivartalo vähentää selkäkipuja ja -ongelmia. Myös muut treeniliikkeet saavat apua ja tukevuutta vankasta keskivartalosta.
Seuraavaksi liikkeitä, joilla voi vahvistaa ja treenata vatsalihakset kuntoon. Yhden harjoittelukerran aikana voi tehdä 2-3 eri liikesarjaa. Sen pitäisi riittää, jos liikkeet tekee kunnolla. Ja jos liikkeet tekee kunnolla, vatsalihaksissa tuntuu polte!
Hyvä perusliike on istumaannousut. Muista, ettei tarvitse nousta ylös asti, vaan tärkeintä on se, että vatsalihaksissa säilyy jännitys koko ajan.
Kun nostat itseäsi ylöspäin, paina napaa samalla selkärankaa vasten.
Voimapyörä. Todella raskas ja tehokas liike. Suorasta vartalosta pyöristetään selkää ja liu´utetaan pyörää rauhallista vauhtia eteenpäin. Liike ei saa edessä pysähtyä vaan on samantien alettava palaamaan takaisinpäin, alkuasentoon.
Helpompi ja kevyempi versio liikkeestä on suoritettuna se polvet maassa.
Jalkojen nostot esim. leuanvetotangossa roikkuen. Kun jalat roikkuvat alhaalla, nostat niitä rauhallisesti ylöspäin ja pidät yläasennossa hetken, sitten taas hallitusti alas. Liikkeen saa tuntumaan vinoissa vatsalihaksissa, kun vie polvia vuorotellen molemmille sivuille.
Hoover eli lankkupidot ottavat tehokkaasti syviin vatsalihaksiin. Liike tekee vatsasta litteämmän. Muista taas pitää napa tiukasti kiinni selkärangassa.
KUNTOLAITTEET JA VÄLINEET
STADIUM (Crosstrainerit, kuntopyörät -osiosta treeni)
FITNESSTUKKU (välineet joogaan, kamppailulajeihin, voimaharjoitteluun, sykemittarit)
KUNTOLAITTEET JA VÄLINEET
STADIUM (Crosstrainerit, kuntopyörät -osiosta treeni)
FITNESSTUKKU (välineet joogaan, kamppailulajeihin, voimaharjoitteluun, sykemittarit)